| Anne Muhonen: Ada - Pohjan kruunu & Tämä päivä |
|
|
| Kirjoittanut Toimitus | ||||||
| 02.05.2006 05:16 | ||||||
Ada-sarjakuvat setvivät rokkarityttö Adan ja kumppaneiden ihmissuhdesotkuja, "sujuvan suttuisella" omakustanne-fiiliksellä jo kolmannessa osassaan. Ensimmäinen osa on loppuunmyyty, joten esittelyssä ovat osat kaksi ja kolme.
Paketti on hyvin koossa, albumit näyttävät ammattimaisilta, painojälki ja taitto on vähintäänkin tyydyttävää, ja mustavalko+puna-värikirjo antaa kokonaisuudelle selkeän ja tyylikkään vaikutelman. Piirrosjälki on luonnoksenomaista, paikoitellen ehkä liiaksikin, kuvia ei jää pitkään tuijottelemaan. Tämä vie tarinaa liukkaasti eteenpäin, ja koko sarjakuvan lukeminen heilahtaa ohitse ehkä turhankin vikkelästi.
Parhaiten Ada toimii herättäessään tietynlaisia tuntemuksia, hyvä esimerkki tästä on kolmannen osan muistelu-jaksot, ja ylipäätänsä lapsuuteen viittaavat ratkaisut. Koko sarjakuvan päällä leijuukin tietty tunne lapsuuden kaipuusta ja kasvuvaikeuksista, ja nämä kohtaukset onkin hienosti tehty, jättäen lukijalle mielikuvia ja herättäen muistoja omasta lapsuudesta. Adan suurin ongelma mielestäni on tietynlainen keskitien kulkeminen, jolloin toisaalta sarjakuvaa voi lukea miltei kaikki, mutta sitten taas se ei oikein ainakaan minua suuremmin koskettanutkaan. Adan voima piilee juuri arjen ja henkilökohtaisuuden tasolla, ei niinkään esitellessään mitään oivaltavuuksia tai superjännittävää tarinaa, mutta jäin kuitenkin vielä kaipaamaan henkilökohtaisempaa otetta, jossa näkisi että sarjakuvan tekijä antaa enemmän itsestään sarjakuvan kautta. Nyt Ada jäi paikka paikoin selkeästi tekijänsä visioksi "ihannenaisesta". Oikein mitään puutteita Adalla kun ei ole, hän on kaunis omantienkulkija, outsider jota kaikki haluavat. Tarina kuitenkin kerrotaan hienosti, ja siihen on helppo syventyä. Perusasetelmat ovat kohdallaan, joten seuraavaan osaan toivoisin mieluusti hieman henkilökohtaisempaa otetta sekä Adan henkilökuvan syventämistä "oikeaksi" ihmiseksi asti. Käy tsekkaamassa Adan omat kotisivut, sivuilta löytyy myös lukuisia Ada-aiheisia oheistuotteita: www.adasarjakuva.com . Kuvat © Anne Muhonen.
Powered by !JoomlaComment 3.26
3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."
|










Musiikin käyttö sarjakuvassa on hienoa, vähän Ornette Birks-Makkosen-tyyliin tutut biisit antavat lukijalle hiljaisen taustamusiikin pään sisällä soiden. Ensimmäisessä albumissa oleva kasetin kansi biisilistoineen oli myös hieno oivallus. Myöskin kansien pentagrammimaisesta Ada-logosta pitää antaa pisteet, harvoin näkee näin tyylikkään minimalistisia logoideoita.