| Jonathan Lethem: Yksinäisyyden linnake |
|
|
| Kirjoittanut DJ Jusus / Jamsun Soundsystem | ||||||||
| 06.03.2006 18:13 | ||||||||
Jonathan Lethem syntyi vuonna 1964 Brooklynissa, New Yorkissa. Hän on Yhdysvaltalaisen kirjallisuuden tuoreita kärkinimiä. Lethemiltä on aiemmin suomennettu tieteisromaani "Musiikkiuutisia", joka sai Tähtivaeltajapalkinnon. "Yksinäisyyden linnake" on hänen toinen suomeksi ilmestynyt romaaninsa. Näiden lisäksi hän on kirjoittanut neljä kirjaa."Yksinäisyyden linnake" on romaani, jonka luettuaan on vaikuttunut syvästi. Tarinan henkilöt ja tapahtumat jäävät kummittelemaan alitajuntaan, eläen omaa elämäänsä. Kirjailija tuo luomansa henkilöhahmot lähelle lukijaa saaden tämän kiinnostumaan ja tuntemaan kiintymystä. Itselleni kyseessä on yksi parhaimmista romaaneista, joihin vuosiin on tutustunut. Myös kirjan suomennos on onnistunut. Mikä kirjasta sitten tekee niin hyvän? Pohjimmiltaanhan on kysymyksessä kasvutarina, aihe jota on käsitelty läpi historian. Keskeistä on myös kahden erilaisen ihmisen ystävyys, tuttua sekin. Vaikuttavaa on kuitenkin se kuinka paljon muuta Lethem nivoo tämän perustan ympärille. Vaikka kirjassa on periaatteessa kaksi päähenkilöä, keskeisiin rooleihin nousee myös monia muita. Dylan Ebdus on mustalle asuinalueelle muuttava valkoinen poika, joka ystävystyy naapurin mustan Mingus Ruden kanssa ja tutustuu katujen elämään. Heidän suhteensa ja sen kehittyminen muodostaa kirjan ensimmäisen osan keskeisen teeman. Dylan on ympäristössään ja elämässään ulkopuolinen, josta joutuu kärsimään. Minguksesta hän löytää liittolaisen. Heitä tulee yhdistämään myös yhteinen salaisuus. Poikien kasvaessa ja kaveripiirin laajentuessa tapahtumat saavat dramaattisia käänteitä. Viattomuus ei koskaan ole ikuista. Kirjan toisessa osassa Dylan on aikuinen, joka joutuu tekemään tiliä menneisyyden tapahtumien kanssa ja toimii myös kertojaminänä. Kirjan jakaminen kahteen eri jaksoon, eri kerrontatyyleillä, on mielenkiintoinen ratkaisu, jonka Lethem saa toimimaan erittäin hyvin. Keskeistä romaanissa on myös populaarikulttuuri ja sen murros. 70-luvun puolivälistä käynnistyvä tarina kattaa monia eri osa-alueita. New Yorkissa kun ollaan, seurataan varhaisen hiphop-kulttuurin syntyä tageineen, graffiteineen ja blockpartyineen. Soul ja funk ovat vahvasti läsnä, onhan Mingusin isä uransa ehtoopuolelle oleva soul-laulaja, joka yrittää paluuta funkin keinoin. Dylan puolestaan saa kärsiä pilkkaa Wild Cherry-yhtyeen "Play that funky music, white boy"-renkutuksen takia. Mukaan mahtuu myös punkin ja uuden aallon esiinmarssi. Lethem näyttääkin vahvan musiikintuntemuksensa ja sovittaa sen luontevasti osaksi tarinaa. Kirjassa onkin mukana niin oikeaa musiikkia kuin kirjailijan itsensäkin keksimää. Esillä on myös kuvataide (Dylanin isä on kuvataiteilija) ja sarjakuvat. Supersankari-sarjakuvista juontuva teema antaa koko romaanille hyvin keskeisen fantasiasävyn. Lethem yhdistääkin hienosti karun realismin mielikuvituksen kahlitsemattomaan lentoon. Elokuvaakaan ei unohdeta. Kirjassa on siis paljon kaikkea, kaikille ja kaikilla mausteilla. Ulottuvuuksia ja vivahteita riittää useampaankiin lukukertaan. Kirjaa voi suositella kaikille niille, joita edellä mainitut aihepiirit kiinnostavat mutta myös jokaiselle, jota kiehtoo hyvä tarina. "Yksinäisyyden linnake" on erinomainen tarina. Jonathan Lethemin Yksinäisyyden linnake
Powered by !JoomlaComment 3.26
3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."
|









Jonathan Lethem syntyi vuonna 1964 Brooklynissa, New Yorkissa. Hän on Yhdysvaltalaisen kirjallisuuden tuoreita kärkinimiä. Lethemiltä on aiemmin suomennettu tieteisromaani "Musiikkiuutisia", joka sai Tähtivaeltajapalkinnon. "Yksinäisyyden linnake" on hänen toinen suomeksi ilmestynyt romaaninsa. Näiden lisäksi hän on kirjoittanut neljä kirjaa.